Afrikkalaistumista

Taas on yksi viikko vierähtänyt täällä Tansaniassa. Aika menee kyllä aivan kauhean nopeasti! Töissä oli tosi mukava viikko. Oli paljon synnytyksiä ja pääsin jopa avustamaan yhdessä! On jotenkin uskomatonta, kuinka naiset täällä kestävät synnytyskivut niin hyvin. Mutta toisaalta kun ensin näkee heidän kärsivän ja huutavan kivusta, on jotenkin ihana nähdä ilme heidän kasvoillaan kun lapsi on ulkona ja kerrot kaiken olevan hyvin. Ja sitten se hetki kun äiti saa lapsen syliinsä ensimmäistä kertaa :) Oih! Melkein itku tulee joka kerta. Todellakin oon tykännyt olla osastolla ihan hirveästi. Kaikki on uutta ja tosi mielenkiintoista. Olen oppinut arvioimaan missä vaiheessa synnytys on ja tekemään synnyttävälle äidille eri tutkimuksia (arvioimaan kohdunsuun avautumista, sikiön asentoa ja etsimään sikiön sydänääniä yms..) Ja tosiaan yhdessä synnytyksessä pääsin ottamaan koppia. Oli tosi jännää, mutta mahtavaa! Olin mukana tutkimassa tätä synnyttäjää jo aiemmin ja sitten kun hän alkoi ponnistaa, pääsin synnytykseen mukaan. Oli vaan vähän jännät paikat osastolla kun samaan aikaan oli kaksi muutakin mammaa synnyttämässä. Meinasi olla vähän hoitajasta pulaa. Siinä kun äiti ponnisti ja odoteltiin, että pää laskeutuu, lähti kätilö yht´äkkiä tutkimaan toista synnyttäjää. Minä ja eräs ruotsalainen hoitaja jäätiin siihen sitten kahdestaan äitiä kannustamaan. Vähän mietitytti että tuleehan se kätilö takaisin ennen kuin koppia pitää alkaa ottamaan ja tulihan hän. Äiti oli aika väsynyt eikä jaksanyt kunnolla ponnistaa. Kätilö rupesi sitten painamaan äidin vatsaa todella kovaa ja tavallaan ulkoa käsin työntämään vauvaa ulos! Oli ihan kauheaa katsottavaa. Tämän seurauksena vauva tulikin sitten oikein vauhdilla eikä äidille ehditty tehdä episiotomiaa. Koitin tukea välilihaa, mutta silti se repesi. Hyih! Tuntuu kyllä että täällä tehdään noita eppareita aika paljon ja helposti. Ja jos ei tehdä niin äiti yleensä repeää. Joskus aika pahastikin. Mutta siis takaisin synnytykseen. Vauvan mukana ulos tuli vihreää lapsivettä eikä vauva hengittänyt kunnolla. Siinä sitten koitettiin hengitysteitä pyyhkiä ja selkää hieroa. Vauvaa käsiteltiin aika rajusti, kuten yleensäkin. Roikotetaan jalasta ja hakataan selkää sekä taitellaan vauvaa ties mihin suuntaan. Ei ne kai sitten hajoa niin helposti kuin oon aina luullu. Napanuoran katkaisun jälkeen lapsi vietiin toimistoon, jossa imettiin hengitystiet ja hierottiin vielä vähän lisää. Oli ihana kuulla se ensimmäinen rääkäisy, josta tietää vauvan hengittävän. Rajusta ulostulosta huolimatta vauva voi loppujen lopuksi hyvin. Tämän jälkeen synnytettiin vielä jälkeiset (lue: istukka revittiin ulos napanuorasta vetämällä) ja kätilö ompeli äidin. Hetken päästä äiti jo käveli osastolle lepäilemään ja vauva vietiin perässä. Onnellinen loppu siis.

Minä ja mun vauva :)

Vaikka suurin osa osaston päivistä on mielenkiintoisia ja täynnä uusia ja mukavia asioita, on se joskus aika rankkaakin. Jotenkin mun kohdalle on sattunut paljon sellaisia synnytyksiä joissa vauvalla ei kaikki olekaan hyvin. Monesti lapsi ei alussa ole hengittänyt kunnolla ja häntä on jouduttu herättelemään ja hengitysteitä imemään, muutaman kerran jopa ventiloimaankin. Lähes kaikki vauvat kuitenkin selvisivät koitoksesta nopeasti. Toisaalta on ehkä ihan hyvä, että tuo vauvan virvoittelu tulee täällä tutuksi niin jos joskus sattuu vauva lanssiin syntymään niin ei mene sormi suuhun jos lapsi ei heti hengitä.

Muutama tapaus on täällä on kuitenkin päättynyt surullisesti. Yksi päivä viidennellä kuulla oleva äiti alkoi synnyttämään kaksosia. Molemmat vauvat olivat vielä hengissä, kun he syntyivät. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä, sillä täällä noin pienellä lapsella ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä hengissä. Siinä sitten vain katsottiin vierestä kun lapsi haukkoi henkeä ja lopulta kuoli. Toinen tapaus ainakin yhtä hirveä. Eräs äiti tuli osastolle synnytyskipujen takia. Hänellä oli todella korkeat verenpaineet (170/125). Haastattelujen jälkeen kävi ilmi, että äiti oli ollut osastolla muutama viikko sitten juurikin korkeiden paineiden takia. Silloin oli pelätty pre-enklapsiaa/enklapsiaa ja tehty lähete isompaan sairaalaan, KCMC:hin. Siellä olisi ollut tarkoitus synnyttää lapsi ennenaikaisesti, koska heillä on paremmat välineet hoitaa ennenaikainen lapsi. Äiti ei kuitenkaan koskaan KCMC:hin mennyt. Tarkka syy ei selvinnyt, mutta joko äitiä ei kiinnostanut tai sitten hänellä ei ollut rahaa. Nyt hän oli taas osastolla. Synnytys oli käynnissä, kohdunsuu täysin auki eikä sikiön sydänääniä kuulunut. Kun äiti alkoi synnyttää, tuli ulos pieni ja harmaa lapsi. Heti näki, että hän oli ollut kuolleena jo hetken aikaa. Lapsi oli jo osittain alkanut mätänemään. Iho lähti pois, kallo oli löysä ja joka puolella kehoa oli haavaumia. Rankka paikka äidille. Nyt vain täytyy toivoa, ettei äiti saa tulehdusta ja että verenpaineet saadaan laskuun.

Suurin osa synnytyksistä on kuitenkin päättynyt onnellisesti ja oon ihan oikeasti harkinnu, että pitäiskö vielä opiskella kätilöksikin. On tuolla vaan ollu niin mukavaa. Ambulanssityöskentelyä en mistään hinnnasta vaihtaisi pois, mutta ihan vaan mielenkiinnosta voisin vielä vähän lisää opiskellakin. Voisin sit olla meidän shp:n kenttäkätilö :D

Vauvojen elvytysnurkkaus toimistossa.

Lääke/välinevarasto..

Synnytyssalissa on kolme sänkyä vierekkäin, sermiseinät välissä. 

Makuuasennossa joutuu kaikki synnyttämään.

Kuten tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneet niin mulla on letit! Oli aikamoinen episodi tosin saada ne. Sovittiin Beatricen kanssa viikko sitten torstaina, että saisin letit seuraavana maanantaina. No, kävin ostamassa vähän tekohiuksia ja aloin maanantaita odottelemaan. Maanantaina minulle kuitenkin kerrottiin, että lettien tekijä on jossain päin maailmaa hautajaisissa eikä pääsisi tänään tulemaan. Hän kuitenkin voisi tulla tiistaina. Noh, ei kai siinä mitään. Eihän yksi päivä lisäodottelua haittaa. Tiistaina kuulin kuitenkin, että hän on edelleen hautajaisissa ja Beatrice on löytänyt jonkun toisen, joka voisi minulle letit tehdä. Hän ei kuitenkaan voi/halua meidän talolle tulla, joten minun pitäisi mennä hänen salongilleen. Mikäpä siinä, ajattelin. Voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Akram lähti minua sitten salonkiin viemään, ohjeena Beatricen piirtämä kartta. Hetken siinä pyörittyämme Akram kysyi joltain toiselta kauppiaalta, missä tälläinen paikka sijaitsee. kävi ilmi, että olimme oikeassa paikassa, mutta tämä nainen ei ollut tullut töihin tänään. Istahdin autoon odottelemaan, sillä välin kun Akram soitteli ja kyseli mistä löytyisi letityspaikka. Loppujen lopuksi tien toisella puolella oli salonki johon voisin mennä. Kampaaja oli tosi mukava ja nelisen tuntua hurahti ohi hetkessä. Lopputuloksena oli aivan ihanat letit :) Aluksi ne tuntuivat aika painavilta ja suihkusta tullessa tuntui kuin pää painaisi tonnin. Nopeasti niihin kuitenkin tottui ja erityisesti aamuisin on mukavaa, kun ei tartte hiuksia laittaa. Tykkään! 

Niin ja kuten aiemmin kerroin, niin meille tuli tällä viikolla kaksi ruotsalaista tyttöä. Mukavia ovat. Ja tämän Suomi-Ruotsi- asetelman kunniaksi oli tietysti pakko nähdä maiden välinen olympia jääkiekkopeli. Nettiyhteydellä vaan oli jotakin sitä vastaan, sillä se lakkasi toimimasta torstai-iltana, eikä tullut takaisin ennenkuin nyt alkuviikosta (eikä vieläkään toimi kovin hyvin). Onneksi saatiin nettitikku käyttöön juuri ennen pelin alkua ja sitten katsottiinkin sitä projektorilla valkokankaalta. Huonostihan se peli päättyi, mutta oli ihan hauskaa.

Viikonlopun aikana talo tyhjeni, kun seitsemän tyttöä lähti pois. Netta oli yksi heistä. Hän lähti käymään Sansibarilla, mutta on tuli eilen takaisin viettämään täällä vielä viikon täällä ennen kotiin paluuta. On ollut todella hiljaista. Maiju ja Sariannakin lähtivät kohti kotia ja valmistumista. Heitä tulee ikävä <3

Muutenkin viikonloppu on sujunut aika rauhallisesti. Ollaan vietetty aikaa aurinkoa pihassa ottaen ja altaalla loikeillen. Sainpahan taas vähän väriä iholla. Enkä kuitenkaan palanut (vaikken ihan kauheasti tuota aurinkorasvaakaan muistanut laittaa). Ehkä aivan samanväristä ei minusta saa, kuin paikallisista, mutta tarpeeksi lähelle. Vaatteet ja korut päälle niin ei meinaa ees peilistä tunnistaa :D Vielä kun oppis tuota swahilia vähän paremmin puhumaan..

-Katri-