Leikkimistä ja reissailua

Jos viimeksi ei ollut blokiin paljon mitään kirjoitettavaa niin tällä kertaa on sitäkin enemmän! Ensinnäkin viime viikolla alkoi harjoittelu lasten osastolla. Lapset ovat aivan ihania! Sellaisia suloisia ruskeasilmäisiä kikkarapäitä ja vaikka ei juurikaan yhteistä kieltä löydy, niin hyvin ollaan tultu juttuun. Osa lapsista vähän pelkää outoja valkoisia tyyppejä, mutta osa on aivan onnessaan koskettelemassa käsiä ja haluaa meidän kanssa leikkiä. Erityisen ihana on yksi kolmevuotias poika. Aina kun hän näkee meidät hän juoksee vastaan leveä hymy kasvoillaan ja on aivan innoissaan. Minä ja Amppe nostamme häntä aina syliin ja pyörittelemme pitkin osastoa. Hän swahiliksi pyytää, että ota syliin, ota syliin :) Poika on muuten oikein hyvä kuntoinen, mutta hänellä menee vielä i.v-antibiootit.

Osaston päivärytmiin kuuluu lääkärin kierto, haavojen hoito, lääkkeiden jako sekä lasten kanssa leikkiminen. Osaston työntekijät ovat mukavia ja huomaa, että he selvästi välittävät lapsista. Välillä vaan turhauttaa aivan hirveästi, kun huomaa outoja toimintatapoja ja jopa "väärää" hoitoa. Opiskelijana on kuitenkin vaikeaa mennä väliin mitään sanomaankaan ja välillä täytyy vain varovasti ehdottaa uusia toimintatapoja.

Erityisen turhauttavaa on ollut katsoa palovammojen hoitoa. Täällä palovammojen hoitotaktiikka on hoitaa vammat avonaisina ja saada ne kuivumaan mahdollisimman nopeasti. Tämä johtaa siihen, että palovammat eivät pysy kovin puhtaina ja nopeasti kuivuessaan niihin muodustuu runsaasti arpikudosta, joka voi pahimmillaan johtaa lapsen toimintakyvyn heikkenemiseen. Tällähetkellä osastolla on neljä lasta, joilla on palovammoja. Osa on tullut kuuman veden/maidon kaatuessa päälle, yhden lapsen vaatteet olivat syttyneet palamaan nuotiosta. Palovammat ovat kaikilla lapsilla toisen asteen vammoja ja aika laajalla alueella. Jokainen jolla on joskus palovamma ollut, tietää kuinka kipeä sellainen on. Lapsille ei kuitenkaan juurikaan kipulääkkeitä mene. Ainoastaan Panadolia aina silloin tällöin. Ennen kuin hoitajat tulevat haavat hoitamaan, äidit pesevät palovammat saippuavedellä! Aijaijai! Tämän jälkeen hoitajat tulevat pesemään haavat NaCl:llä (Suomeksi: suolavettä) ja sidetaitoksilla. NaCl on siis todella hyvää haavan hoitoon, mutta se sattuu. Varsinkin ilman kipulääkkeitä. Erästäkin tyttöä pitää olla 2-3 hoitajaa pitelemässä sängyssä kiinni, kun haavat puhdistetaan. On aivan sydäntä särkevää kuunnella, kuinka pieni lapsi huutaa tuskissaan etkä voi mitenkään auttaa. Puhdituksen jälkeen haavat kuivataan ja päälle laitetaan palovammavoidetta. Sitten haavat jätetään peittämättä ja lapsi laitetaan eräänlaisen kopin alle makaamaan. Ollaan talolla juteltu noista palovammojen hoidosta Annan kanssa, joka on siis noihin palovammoihin erikoistunut. Muussa asiayhteydessä hän oli ollut aiemmin puheissa Suomalaisen palovammojen erikoislääkärin kanssa, joka oli sanonut että hunaja olisi oikestaan parasta mitä täällä voisi palovammaan laittaa. Lisäksi olisi tärkeää pitää haavat puhtaana ja suojata ne. Osastolla otimme hunaja-asian puheeksi lääkärin kanssa ja kysyimme käytetäänkö sitä koskaan täällä. Hän vastasi, että vain kroonisiin palovammoihin, jotka ovat olleet kauan kotona hoidotta. Kun otimme puheeksi tämän "hunaja on parasta"- lauseen, hän vain nauroi. Että se siitä sitten. Nyt yritämme päästä fysioterapeutin puheille (joka käy päivittäin/lähes päivittäin lapsia katsomassa) ja keskustella hänen kanssaan painevaatteiden käytöstä. Ne suojaisivat palovammoja ja estäisivät arpikudoksen muodostumista. Mutta saapi nähdä kuinka tässä käy. Kovasti ainakin yritetään.

Osastolla on lasten leikkihuone, jossa on lahjoitustavarana tuotuja leluja. Niin ja koko sairaalan ainoat rollaattorit on siellä!

Leikkihuoneen seinät on kivat :)

Rankan viikon jälkeen päätimme palkita itsemme ja lähdimme tyttöjen kesken shoppailureissulle Arushaan. Perjantaina töiden jälkeen söimme lounaan jonka jälkeen minä, Amppe, Anniina, Anna ja Hanna lähdimme Moshin bussiasemalle. Sieltä vain kysyimme mikä bussi lähtee Arushaan ja hyppäsimme kyytiin. Istuimme kaikki viisi takapenkillä. Muutaman penkkirivin päähän tuli äiti muutaman vuoden ikäisen tyttönsä kanssa. Tyttö katseli meitä pitkään ja sitten äiti vain lähetti tytön meidän luoksemme. Tyttö istahti Ampen syliin ja tuijotti meitä vakava ilme kasvoillaan. Jonkin aikaa siinä istuttuaan hän halusi takaisin äidin luo ja loikki edessä olevien ihmisten sylien kautta äidin syliin.

Ilmastointia ei bussissa tietenkään ollut, mutta ikkunat sai sentään auki. Täytyy sanoa, että bussi oli paljon parempi siistimpi eikä yhtään niin kamala kuin olin ajatellut. Menomatka kesti noin kaksi tuntia. Ajelimme muutaman pienemmän kylän läpi, joista tuli lisää ihmisiä kyytiin. Bussin etuosassa osa matkustajista joutui seisomaan, sillä penkkejä ei riittänyt kaikille. Arushaan päästyämme raivasimme tiemme bussiaseman läpi huutelevien kauppiaiden ja taksikuskien läpi yrittäessämme päästä ennalta valittuun hotelliimme. Matkalla meinasimme jäädä aivan järjettömän kovaa ajavan bussin alle, jonka alta jopa paikallisten oli hypättävä pois. Loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin hotelliin ja saimme neljän hengen huoneen yhdellä ylimääräisellä patjalla. Ilman paksua pilvipeitettä ikkunastamme olisi näkynyt mt. Meru, mutta saimme ainakin katsella kaupunkia kuudennesta kerroksesta käsin.

Olimme tutustuneet hotelliin jo etukäteen internetistä käsin. Olimme aivan innoissamme, sillä nettisivuilla sanottiin hotellissa olevan meksikolainen ravintola. Mutta kuinka suuri olikaan pettymys, kun ravintolaan pääsimme ja saimme listat käteen! Ei se ollut meksikolaista nähnytkään ja ruokalista oli muutenkin aivan surkea. Hetken siinä pohdittuamme tulimme siihen päätökseen, että syödään tässä alkupalat ja lähdetään sitten jonnekin muualle syömään. Tilattiin sitten muutamat spring rollit ja samosat ja odotettiin niitä tunnin verran. Hieman alkoi jo turhauttaa ja juuri kun olimme aikeissa sanoa terjoilijalle, että ei tarvikkaan niin ruuat tulivat pöytään. Ihan hyviä olivat. Alkupalat syötyämme kysyimme hotellin respasta onko kaupungissa meksikolaista ravintolaa. Kun ei kerran hotellilla ollut, niin josko olisi edes samassa kaupungissa. Hetken keskusteltuaan joidenkin muiden tyyppien ja yhden taksikuskin kanssa, hän vastasi myöntyvästi ja hyppäsimme taksiin. Taksi vei meidät johonkin pieneen ravintolaan joka ei kyllä sekään mikään meksikolainen ollut. Päätimme kuitenkin tilata ruokaa siitä. Loppujen lopuksi tuo pieni ravintola osoittautui erittäin hyväksi paikaksi. Ruoka oli hyvää, tarjoilijat mukavia ja loppuillasta siellä oli jopa live-musiikkia.

Hotellimme hintaan sisältyi myös sisäänpääsy hotellin omaan yökerhoon, jonka päätimme käydä katsastamassa. Se oli suuri pettymys. Musiikki oli surkeaa ja huonolaatuista, eikä siellä ollut muita kuin me ja pari muuta tyyppiä. Voi olla, että paikalle olisi myöhemmin ilmaantunut lisää väkeä, mutta emme jaksaneet sinne jäädä vaan menimme jo yhdentoista jälkeen nukkumaan. Musiikki siitä olisi tuskin parantunut.

Yksi hyvä puoli aikaisin nukkumaan menossa oli se, että myös aamulla jaksoimme lähteä aikaisin liikenteeseen. Söimme aamupalaa jo kahdeksalta ja kello yhdeksän olimme jo kävelemässä kaupungilla. Koitimme käydä eräässä beaty shopissa etsimässä Ampelle ja Annalle punaisia hiuksia lettejä varten, mutta niitä ei löytynyt. Niinpä otimme suunnaksi maasai-marketin. Koska olimme todella aikaisin liikenteessä, olivat kauppiaat vasta availemassa puotejaan, kun me jo halusimme päästä shoppailemaan. Kojuja oli ties kuinka paljon, mutta lähes kaikissa oli aikalailla samat tavarat. Löysimme kuitenkin paljon kivoja tuliaisia ja itselle tottakai matkamuistoja. Keli oli ollut aamusta ollut aika harmaa ja pilvinen, mutta kesken ostosten alkoi sataa todella rankasti. Jumituimme yhteen putiikkiin sisälle, kun kadut tulvivat. Kun sade hieman tyytyi, päätimme lähteä pois. Onneksi kaikilla oli rahat jo melkein loppu, joten aikainen lähtö ei kauheasti jäänyt harmittamaan. Marketilta ulos lähtiessämme yritimme löytää taksia, mutta sellaista ei missään näkynyt. Matka kahvilaan ei ollut pitkä, ehkä kilometrin, mutta emme halunneet kävellä sateessa. Edessä olisi vielä bussimatka takaisin Moshiin ja se olisi aika epämiellyttävää läpimärissä vaatteissa. Hetken palloiltuamme pihaan ajoi taksi, joka toi muutaman turistin marketille. Hyppäsimme hänen kyytiinsä ja lähdimme kohti kahvilaa. Kun koitimme kysyä matkan hintaa, hän sanoi haluavansa viedä meidät ilmaiseksi! Matka kun oli niin lyhyt. Meitähän se ei tietenkään haitannut. Kysyimme vielä miehen numeronkin, jotta voisimme soittaa kun tarvitsemme taksia takaisin bussiasemalle.

Kahvilassa syömämme lounaan jälkeen lähdimme bussiaseman kautta takaisin moshiin.  Myös paluumatka sujui oikein mukavasti. Yhteensä nuo bussimatkat maksoivat sinne ja takaisin vajaa kolme euroa.

Näkymät hotellihuoneen ikkunasta

Myöskään sunnuntaina emme saaneet Ampen kanssa nukkua myöhään. Lähdimme katsomaan rallikisoja. Louis ajaa rallia ja viime kisojen aikaan me olimme safarilla, joten pitihän sitä tällä kertaa päästä katsomaan. Itse kisat alkoivat aamu-kahdeksalta, mutta rallialue suljettaisiin yleisöltä seitsemältä eli meidän piti lähteä talolta kello 6.30. Ajelimme rallireittiä pitkin jonnekin kauas pinten hiekkateiden varteen ja jäimme odottelemaan autoja. Suomessahan rallireitit suljetaan muulta liikenteeltä. Täällä samaa tietä pitkin ajeli ensin normiautoja, jokunen daladala, pari pyörää ja hetken päästä ralliauto. Jos tiellä sattui silloin olemaan joku, muut katsojat huusivat ja huitoivat häntä menemään tien sivuun. Tosi turvallista. Mutta onneksi isommilta onnettomuuksilta vältyttiin. Valitettavasti Louin autosat hajosi vaihdelaatikko ja hän ei pystynyt enää ensimmäisen kierroksen jälkeen jatkamaan. Jäimme kuitenkin katsomaan rallit aivan loppuun asti aina palkintojen jakoon. Koska pari viimeistä päivää oli ollut hieman sateisia ja pilvisiä, emme oikein edes osanneet lämmintä ja aurinkoista päivää. Aurinko paistoi kuitenkin koko päivän ja olimme tietenkin ulkona koko ajan. Vaikka kummallakaan ei aurinkorasvaa ollut, emme palaneet oikeastaan ollenkaan. Vähän olkapäät meinasi punoittaa, mutta ei pahasti. Kotona olimme loppujen lopuksi kuuden jälkeen illalta eli oli semmoinen kahdentoista tunnin jälkeen. Vaikka päivä olikin aika pitkä ja rankka, oli meillä oikein mukavaa. Vähän jäi harmittamaan se, että emme nähneet kunnolla Louin ajavan, mutta onpahan taas yksi hyvä syy lisää tulla uudelleen Tansaniaan.

Louis

Auton katolla oli parhaat katselupaikat

Saatiin sponsorilätkät, joiden avulla päästiin palkintojen jaossa aidan sisäpuolelle

Winner!

Rallipaikalla oli myös vähän parempi ambulanssi, jota piti tietysti päästä katsomaan. Täällä ambulanssissa on pelkkä kuski joka ajaa potilaat sairaalaan. Valitettavasti kyseinen kuski ei puhunut ollenkaan englantia, joten emme Ampen kanssa voineet mitään kysellä.

Tilaa ainakin löytyy ja jopa rankalauta ja kauhapaarit! 

Retropaloauto

-Katri-